Merkityksiä matkalla yrittäjyyteen
Työnohjaajan ammatti edellyttää usein jonkinasteista yrittäjyyttä. Haluan kertoa oman yrittäjyystarinani ja toivon sen vahvistavan lukijan uskoa siihen, että rohkeus yrittämiseen kasvaa tehdessä.
Kuva Marja Näsi, kuva kirjoittajasta Kaisa Siren
Teksti Marjut Kuusisto
Matkani yrittäjyyteen alkoi jo lapsuudesta, olinhan syntynyt eteläpohjalaiseen yrittäjäperheeseen. Kauppiasperheen tyttärenä ihmisten kohtaaminen oli arkea ja työtaitoja sai harjoitella pienestä pitäen.
Yksi lomamatka Lappiin muutti meidän perheen tulevaisuuden. Vietimme ikimuistoisen ensimmäisen loman Levillä asuen kotimajoituksessa. Sirkankylässä oli harjoitettu varsin laajaa kotimajoitusta jo vuosikymmeniä. Sillä reissulla ostettiin tontti ja pohjalaisella rohkeudella vanhempani lähtivät mukaan Leville rakennettavaan lomakylään. Lomakylän valmistuttua minun kesätyöni Levillä alkoivat matkailun parissa, vaikka koti oli Pohjanmaalla.
Yrittäjän oppivuodet
Oma unelmani matkailuyrittäjyydestä toteutui perheemme toisesta yritysprojektista Levillä. Lomakylä vaihtui hotellihankkeeksi. Muutimme koko perhe Lappiin. Aloimme rakentamaan Leville toista hotellia. Sirkka oli 80-luvun lopulla pieni Lapin kylä ja vasta matkailun kasvun alussa. Perheyrityksessä omistajuus vaihtui ja toisen polven vuoro tuli kantaa vastuuta. Vuosiin yrittäjänä sisältyi monia unohtumattomia hetkiä, niin hyviä kuin haastavia.
Elämässä voi tapahtua vaikka mitä, ja niin tapahtui myös meille. Perhehotellista, jota olimme kehittäneet huolella ja lämmöllä, oli kasvanut Lapin merkittävä hotelliketju ja se haluttiin ostaa. Kaupat tehtiin ja hyppy uuteen alkoi.
Aivan jotain muuta
Yrittäjyyden kannukset oli hankittu ja olimme onnistuneet! Nyt alkoi uusi vaihe, erilainen matka, tutkimusmatka itseen. Yhtäkkiä ei ollut yritystä, ei työkavereita, ei asiakkaita, eikä matkailun tuomaa kiirettä ja valtavaa vauhtihuumaa. Oli tullut hetki pysähtyä. Onneksi elämä tarjoaa kohtaamisia ja uusia ovia avautuu.
Työ Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastossa vei minut taiteen ja tieteen maailmaan. Yrittäjän hyppy säätiöön oli elämässäni taas uuden oppimisen paikka. Esitellessäni säätiön toimintaa eräässä Matkailualan seminaarissa eräs yleisöstä ihmetteli, miten saan työni kuulostamaan niin mielenkiintoiselta. Sitähän se oli. Ajatella, että ihmiset haluavat lahjoittaa omaisuuttaan ja elämäntyönsä satoa jaettavaksi apurahoina tieteelle ja taiteelle. Ja mitä kaikkea todella rikasta ja paikallista kulttuuritarjontaa maakunnista löytyy. Siihen kaikkeen sain tutustua työvuosinani ja taas rikastuin uusilla kokemuksilla.
Mentori ja yrityskummi
Yrittäjyyden kokemus kuljetti minut yrityskummiksi ja mentoriksi. Halusin jakaa omaa osaamista ja yrittäjän kokemuksia. Olen kuuntelija ja kannustaja yrittäjille, jotka suorittavat yrittäjän ammattitutkintoa ja johtamisen ammattitutkintoa. Omat yrittäjän vuodet auttavat minua ymmärtämään toista yrittäjää. Kuka kuuntelee yrittäjää? -kysymys tuli ja tulee edelleen minulle usein mieleen. Yrittäjä keskustelee tilitoimiston ja verottajan ja erilaisten sidosryhmien kanssa vastuista ja velvollisuuksista.
Kohti uutta unelmaa
Ajatus työnohjaajan opinnoista kypsyi muutamien vuosien ajan. Ystäväni oli jo aloittanut Dialogicin työnohjaajaopinnot Rovaniemellä ja vinkkasi, että Marjut, tämä koulutus sopii myös sinulle! Tuumasta toimeen ja niin opinnot voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi alkoivat.
Opinnot veivät mennessään ja tunsin suurta mielenkiintoa ja tunnetta, että nyt olen taas jonkun upean elämänvaiheen äärellä. Työnohjaajaksi valmistumista juhlistettiin pitämällä viimeiset opiskelupäivät ja todistusten jako luonnon keskellä Rovaniemellä tunnelmallisessa hirsitalossa. Yhteiskuvakin meistä otettiin valmistumisen jälkeen kosken rannalla ja pääsimme paikallislehteen mukavalla jutulla.
STOry yrittäjän tukena
Suomen työnohjaajat ry:n jäsenyys tarjoaa työnohjaajille yhdistyksen nettisivuilla mahdollisuuden näkyä isommassa kuvassa työnohjaajien esittelyssä. STOryn tilaisuudet mahdollistavat yhteydenpidon muihin työnohjaajiin ja kohtaamisiin.
Kalenteri alkoi täyttyä asiakkaista ja aloin miettiä, että jospa heittäytyisin kokonaan työnohjaajaksi. Tein sen päätöksin 2021 ja nyt ajattelen, että olisin voinut tehdä sen jo aiemmin. Työnohjaajan työ yrittäjänä on niin antoisaa ja mielenkiintoista ihmisten kohtaamista monilta eri aloilta.
Poikani totesi: ”Äiti, taidat olla nyt unelmatyössäsi!” Vastasin, että kyllä. Elämänkokemus, ikä ja intohimo olla lähellä ihmistä ja kuunnella, ovat kuljettaneet minut tähän yrittäjyyteen, jossa yritys on minä itse, ilman suurta organisaatiota. Yrittäjän vapaus!
Kirjoittaja on yrittäjä, voimavarakeskeinen työnohjajaa STOry, mentori ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Hän on Suomen työnohjaajat ry:n hallituksen jäsen.