Ikuinen vaeltaja? – ADHD työelämässä 

Artikkeli on Osviitasta 1/2024.

Anu Blom on 32-vuotias monen tutkinnon nuoriso- ja media-alan ammattilainen Jyväskylästä. Hän on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta on asunut elämänsä aikana useilla paikkakunnilla ja kahdessa eri maassa, kaiken kaikkiaan yli kahdessakymmenessä osoitteessa.

”En tiedä mihin kuulun ja olen jatkuvasti etsimässä. ADHD näkyy tälläkin tavoin elämässäni”, Blom sanoo.

ADHD-kaveri Kuisma

ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, joka haittaa jokapäiväistä toimintakykyä. Haasteita esiintyy niin keskittymisessä, aktiivisuuden säätelyssä kuin impulssien hillinnässä.  

”Itse ajattelen nykyään, että ADHD on minussa oleva ominaisuus, joka vaikuttaa toimintatapoihini. Läheisilleni en oikeastaan puhu ADHD:sta vaan osana minua olevasta kaverista nimeltä Kuisma.”

Kuisma on haastava kaveri, jonka kanssa Blom yrittää tulla toimeen.

”Minulla ja Kuismalla on usein ihan eri näkemykset siitä, miten toimitaan. Kuisma vaan välillä vie voiton, enkä voi sille mitään.”

Antamalla ADHD:lle nimen Blom tekee erillisyyttä itsensä ja ominaisuutensa välille, humoristisestikin. Silloin häneen kohdistuva palaute ei osu suoraan eikä niin itsetuntoa satuttavasti omaan persoonaan. ADHD-henkilöt voivat saada paljon kielteistä palautetta: kun sinä et pysty, kun et tahdo, kun et osaa. Blom tietää, että hän osaisi, mutta asiat eivät ole tahdosta kiinni. ADHD on hänen aivoissaan.

Oireita ja niiden pidättelyä

Anu Blom havahtui muutamia vuosia sitten siihen, että hän törmäsi tiettyihin hankaluuksiin toistuvasti. Hän toimi impulsiivisesti eikä kiinnostuksen ylläpitäminen pitkäaikaisesti onnistunut – mielenkiinnon kohteet, ihmissuhteet, työpaikat ja harrastukset vaihtuivat. Levottomuuden tunne vaikeutti paikallaanoloa. Kokouksissa oli usein tarve näprätä jotakin tai neuloa, jotta pystyi istumaan aloillaan ja keskittymään. Samoin hän koki aloittamisen haasteita erityisesti abstrakteissa asioissa ja toisaalta saattoi uppoutua tuntikaupalla itseään kiinnostavaan asiaan. Oman kodin pitäminen järjestyksessä oli haastavaa. Ihmissuhteissa tuli väärinkäsityksiä kärsimättömyyden tai silmiin katsomisen vaikeuksien vuoksi.

Blom huomasi joutuneensa piilottelemaan oireitaan eikä useinkaan voinut olla oma itsensä. Hän puhuukin oireiden pidättelemisestä. ADHD-lapselle impulsiivisuus sallitaan helpommin, mutta aikuiselta odotetaan hillittyä käyttäytymistä, pidättyväisyyttäkin. Todellisuudessa kyky kontrolliin ei iän myötä juuri muutu.

Blom kertoo, että hänestä tuli taitava pidättelyssä ja oireiden kompensoinnissa, mikä osaltaan vaikeutti myös diagnoosin saamista. Hän ei myöskään vastannut ADHD:n stereotyyppistä käsitystä, jossa Blomin mukaan on kyse ihmisestä, joka hyppii seinille ja jonka elämänhallinta on hukassa myös päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi. Sanapari ADHD ja menestyminen eivät yleisessä ajattelussa eikä terveydenhuollon ammattilaistenkaan silmissä tuntuneet kuuluvan yhteen.

”Työkykyisellä ja työsuhteisellakin voi olla ADHD. Itse olen menestynyt opinnoissani ja olen ammatillisesti tosi taitava. Tällaisiakin ADHD-ihmisiä on.”

Asioiden saavuttaminen edellytti kuitenkin Blomilta paljon ponnistelua ja oli uuvuttavaa.

Syytön vapautuu vankilasta

Diagnoosiprosessi kesti lähes vuoden vaatien paljon periksiantamattomuutta.

”Se oli rankkaa enkä useinkaan kokenut tulleeni kuulluksi. Kun sain tiedon, aloin melkein itkeä helpotuksesta”, hän muistelee.

Diagnoosista lähti kuitenkin liikkeelle iso identiteettikriisi. Vaikka tieto toi paljon ymmärrystä, nousi samalla pintaan kipeitä tuntoja.

”Se sattui, kun tajusin etten ole voinut tietyille asioille mitään ja olin syytön – vaikka minulle oli uskoteltu, että olin syyllinen.”

Tilanne oli kuin aiheeton vankilatuomio: kymmenien vuosien jälkeen vankilanovi diagnoosin myötä avattiin ja pahoiteltiin syyttömän tuomitsemista. Vapaudessa Blom kuitenkin jäi hyvin yksin. Hänen kokemuksensa mukaan ammattilaisten antamaa tukea on vähän tarjolla yli 30-vuotiaille ja työelämässä oleville ADHD-aikuisille.

”Tällä hetkellä koen itseni keskeneräiseksi. Osaan jo jossain määrin tulla ADHD:n kanssa toimeen. Välillä on kuitenkin raskasta, kun joudun ottamaan kaikilla elämänalueilla huomioon asian, jota en ole itse aiheuttanut.”

ADHD tuo myös hyvää

Anu Blom on pahoillaan siitä, että keskustelu ADHD:n ympärillä on sangen negatiivista ja vaikeuksiin keskittyvää. Oltuaan työnsä puolesta eräässä valmennuskoulutuksessa hän kuunteli kaksi päivää asiaa ADHD:n aiheuttamista ongelmista – ja samalla itki ruudun takana. Mielen valtasi toivottomuus ja huonommuuden tunne.

Hän toivoo, että välillä voitaisiin keskittyä myös hyviin asioihin. Jokin aika sitten Blom sai työkaverilta myönteistä palautetta: ”Luulin olevani nopea työssäni, mutta sinä olet vielä nopeampi.” Anu Blomilla leikkaa nopeasti. Hän hahmottaa prosessin ja visio syntyy nopeasti. Koska Blom on ADHD:n siivittämänä lähtenyt impulsiivisesti toteuttamaan asioita, pystyy hän myös suunnanmuutoksiin ja joustavuuteen. Luovuus, laatikon ulkopuolelta ajattelu ja rohkeus kokeilla ovat niin ikään osa häntä. Suhtautuminen muutokseen ja epävarmuuteen on Blomin mukaan monella ADHD-ihmisellä innostunut: Wau, asiat muuttuvat!

”Vaikka näyttäisi, että emme keskity, pystymme silti painamaan asioita mieleen hyvin tarkasti”, listaa Blom vielä yhden vahvuuden ja kertoo muistavansa omien tapaamistensa lisäksi muidenkin palaverit.

Työelämän haasteita

Työelämä haastaa ADHD-piirteistä ihmistä monin tavoin. Blomin mukaan yksi suurimmista pulmista on nykyajan korostama trendi itseohjautuvuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Mitä abstraktimpi tai laajempi asia on kyseessä, sitä vaikeampi Blomin on kuitenkin tarttua toimeen. Itseohjautuvuustrendin ollessa vahva hän tuntee arkuutta kertoa vaikeuksistaan. Toisaalta voi käydä myös päinvastoin ja työntekijä voi impulssin saattelemana ryhtyä liian omatoimiseksi, mistä seuraa sitten kielteistä palautetta. Tämä tekee varovaiseksi.

Toinen haaste ovat avokonttorit. ADHD-ihminen saattaa reagoida välittömästi ympärillä oleviin ärsykkeisiin ja keskittyminen ”napsahtaa poikki”. Koska aivoilleen ei voi mitään, ääniä olisi blokattava pois tavalla tai toisella.

Anu Blomia surettaa se, että työnantajat eivät näytä haluavan sopeutua ADHD-työntekijän tarpeisiin. On itse mukauduttava, mikä vaatii paljon kapasiteettia ja kuormittaa. Pettymys siitä, että taaskaan itseä ei haluttu ymmärtää tai olosuhteita järjestellä, on suuri. Työpaikkaa joutuu vaihtamaan ja aloittamaan alusta, mikä sekin luo riskin uusille pettymyksille – ja tarpeen suojella itseään.

”Välillä ajattelen, että olen ikuinen vaeltaja. Etten ikinä saa kokemusta siitä, että kuuluisin johonkin työyhteisöön. ADHD tekee sen, että minun pitää vaihtaa, muuttaa ja muuttua. Voinko koskaan saavuttaa mitään pysyvää elämässäni?”, Blom kysyy vakavana.

Toiveena kysymys

Miten työnantajat voivat tukea ADHD-piirteistä työntekijäänsä? Blom toivoo, että työnantajat keskittyisivät enemmän yksilöihin, vaikka ymmärtääkin ettei kaikkea voida huomioida. Tasa-arvoa tavoiteltaessa asioita toteutetaan yleensä kaikille samalla mallilla, esimerkiksi juuri avokonttorein tai istuvine palaverikäytäntöineen. Se harvoin palvelee ketään, oli sitten ADHD tai ei. Huomioimalla yksilöllisiä, perusteltuja tarpeita työnantaja tukee työhyvinvointia, mikä pitkällä aikavälillä on myös taloudellisesti järkevää sairauspoissaolojen vähetessä.

ADHD-työntekijöiden oireet ja tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä.  Saatuaan diagnoosin Blom mietti, mitä olisi halunnut muuttaa elämässään. Yksi asia oli kirkas: toive, että häneltä olisi kysytty enemmän kysymyksiä.

”Jos toimintani herätti huomiota, minulta olisi kysytty, mitä sen taustalla on. Vääriltä tulkinnoilta olisi silloin voitu välttyä.”

Neuvo työpaikoille onkin yksinkertainen: kiinnostu, kysy ja kuuntele.

”Jos kohtaat henkilön, jolla on ADHD, unohda kaikki mitä tiedät asiasta. Anna ihmisen itse kertoa, miten ADHD vaikuttaa juuri hänen elämäänsä ja mikä helpottaisi hänen työtään.”

Ennakkoluuloista ja asenteista irti päästäminen on keskeistä. Hän toivoo halua ymmärtää.

Unelmien työpaikka

Millainen olisi unelmien työpaikka ADHD:n kanssa kulkeville? Blomin mielestä unelmien työpaikassa on irtauduttu ADHD:ta koskevista stereotypioista. Ymmärrys ja tieto neuropsykiatrisista häiriöistä on kasvanut ja työntekijöiltä kysytään niihin liittyvistä tarpeista ilman, että heidän on itse otettava asia esiin. Keskustelu ylipäätään on kääntynyt myönteisempään suuntaan ja työntekijä saa palautetta vahvuuksistaan.

Unelmatyöpaikka julistautuu ”neuropsykiatriaystävällisiksi” samaan tapaan kuin syrjinnästä vapaat työpaikat tunnisteineen. Siellä on vahva tietämys aiheesta ja omat piirteet voi tuoda turvallisesti esiin. Tunniste kertoisi, että työnantajalla on halu luoda olosuhteet, joissa ADHD-ihmisen on hyvä olla. Työolosuhteita on muokattu rauhallisiksi ja työtehtävät ovat määriteltyjä, monipuolisia ja vaihtelevia.

Blomille nämä toimet kertoisivat, että työnantaja näkee hänet arvokkaana. Omine ADHD-piirteineenkin hän tulisi hyväksytyksi.

”Silloin minäkin voisin lakata etsimästä – saisin pitkäkestoisen työuran ja kokemuksen kuulumisesta työyhteisöön”, Blom summaa.