Artikkeli -

Sukupolvilokeroista tasa-arvoon – Ollaan kaikki ihmisiä ja työntekijöitä

Työnohjaajilla on tyypillisesti pitkä kokemus omalta alaltaan ennen työnohjauksen opiskelua. Työnohjaus ammattina kiinnostaa kuitenkin myös nuorempia sukupolvia. Mitkä tekijät saavat heidät hakeutumaan alalle ja miten he hahmottavat sukupolvikysymyksiä?

Teksti

Hannu Kauppinen

Ilmestynyt Osviitta-lehdessä 3/2024.

Iän ja kokemuksen tuoma moninaisuus on yksi Osviitta-lehden vuoden teemoista. Edustan itse kirjoittajana ja työelämäammattilaisena x-sukupolvea, ja halusin tämän artikkelin myötä kuulla ja oppia nuorempien työnohjaajasukupolvien näkökulmista ja ajatuksista alaan liittyen. Lähestyin haastattelupyynnöllä Anni Haviaa ja Eerika Kunnaria. Havian löysin Työnohjaajien tietopankki -ryhmän sukupolviin liittyvästä keskustelusta Facebookissa ja Kunnarin muistin vuosien takaa työnohjauksen koulutusryhmästäni.


Työnohjaajaksi työelämän tarpeiden pohjalta


Anni Havia opiskeli työnohjaajaksi Helsingin yliopiston täydennyskoulutukeskuksessa ja valmistui marraskuussa 2023. Havia toteaa työnohjauskoulutuksen olleen intensiivinen ja monipuolinen. Itsensä
kohtaaminen ja aktiivinen osallistuminen ryhmässä kehittivät monin tavoin. Havia työskentelee it-alan kehitystehtävissä HSL:llä (Helsingin seudun liikenne). Palkkatyön rinnalle ja aluksi pienempään rooliin hän on perustanut työnohjausta ja muita työelämäpalveluja tarjoavan yrityksen. Työnohjauksen maailmaan hän sanoo tulleensa ”pystymetsästä”. ”Katsoin pitkään heikosti johdettuja hankkeita ja projekteja. Kiinnostuin samaan aikaan laajemmin työhyvinvoinnista.”

Eerika Kunnari kouluttautui Työdynamo Oy:n valmentavassa työnohjaajakoulutuksessa ja valmistui keväällä 2022. Hän työskenteli jo koulutusaikanaan suuren lääkäritalon työterveyspalveluissa, joten työnohjaukseen kuuluvat ilmiöt olivat ennestään tuttuja myös asiantuntijaroolissa. Yrittäjänä toimivan Kunnarin toimipiste on Rovaniemellä yksityisessä lääkärikeskuksessa ja päätoimenkuva on työterveyspsykologi. ”Psykologin tutkinto on laaja ja teoreettinen. Työnohjauskoulutus konkretisoi ja täydensi aiempaa osaamispakettia. Sain myös tarkempaa välineistöä havainnoida ja puhua työn maailmaan liittyvistä ilmiöistä.”


Koulutuksesta eväitä myös muuhun ammattiin


Molemmilla haastateltavilla työnohjaus on yksi osa työnkuvaa. Havia tekee kehitystehtävien lisäksi
tiimivalmentajan töitä. Hänelle työn sisällön kirkastaminen ja vuorovaikutuksen tuki ovat tärkeitä työn
elementtejä, ja hän kokeekin saaneensa työnohjaajakoulutuksesta paljon hyötyä työhönsä. ”Nykyisessä palkkatyössä pystyn hyödyntämään työnohjauskoulutusta jatkuvasti. Koulutuksen jälkeen
suhtaudun myös itse asioihin sietävämmin. Tunnistan itsessäni muutospolun enkä ole niin vastahankainen. Pystyn paremmin asettumaan muiden asemaan organisaatiossa”, Havia kiteyttää.

Omalla yrittäjäpolullaan Havia kertoo hyödyntävänsä luovasti erilaisia markkinointikeinoja ja pyrkii
esimerkiksi tavoittamaan Instagramin kautta 25-40 -vuotiaita työnohjattavia. Tässä kohtaa x-sukupolvea
edustava haastattelija sivistyy, sillä hän on luullut kanavan olevan tarkoitettu lähinnä vapaa-ajan valokuvien julkaisuun.

Eerika Kunnarin työnkuva työterveydessä on puolestaan monipuolinen kattaus työ- ja
organisaatiopsykologiaa. ”Työnohjauksen otan tarvittaessa käyttöön osana työkalupakkia ja pitkä koulutus on profiloinut itseä hyvin: työnohjauspyynnöt ovat omassa organisaatiossa ohjautuneet tiimin ainoalle STOryn hyväksymän koulutuksen käyneelle työnohjaajalle.”


Kunnari jäsentelee asiakkaiden työnohjaustarpeita heidän perustehtävästään käsin.
“Mikä on yhteisesti tunnistettu tarve ja tavoite? Miten yhteisö tulee työn äärelle yhdessä ja miten
hahmotetaan perustehtävää? Mikä tekee työstä mielekästä ja miten roolit jäsentyvät? Miten omat
persoonallisuuden piirteet suhteutuvat työrooliin? Arjessahan on harvoin aikaa ajatella ihan työn
peruskysymyksiä.”

Työnohjausta pyydetään Kunnarin mukaan usein myös konfliktitilanteisiin tai erilaisiin interventioihin.
”Nykyään olen kriittisempi sen suhteen, milloin lähden työnohjaamaaan ja milloin tarjoamaan muunlaista
interventiota. Millainen hattu minulla on ja milloin tarvitsen muuta hattua? Mitkä ovat ryhmän tarpeet ja mitä oikeasti tarvitaan?”

Epävarmuus on osa työtä


Anni Havia on pohtinut paljon sopivien asiakasryhmien löytämistä. Sote-alalta hänellä ei ole kokemusta, joten osaamisen kyseenalaistamista voi myös tulla vastaan. Hän pyrkii suhtautumaan nöyryydellä omaan
kehittymiseensä ja on huomannut joka askeleella varmuuden lisääntyvän. “Käyn keskustelua itseni kanssa. Vastavalmistuneen työnohjaajan epävarmuus on luonnollista ja inhimillistä. Enemmän pelottavaa olisi, jos jokaiseen tilanteeseen lähtisi henkseleitä paukutellen ja liian varmana itsestään. En koe, että nuoruus tai ikä sinänsä tähän vaikuttaisi.”


Eerika Kunnari on törmännyt nuoren työnohjaajan ammattiosaamisen kyseenalaistamiseen: ”Jos näin
tapahtuu, pelaan avoimilla korteilla ja koitan saada kiinni, mistä huoli kumpuaa. Usein myös tarjoan
kokeilukertaa ja mahdollisuutta päättää jatkamisesta vasta tämän jälkeen.”
Epävarmuuden kokemukset Kunnari kokee luonnolliseksi osaksi työtä, eivätkä ne viiden vuoden aikana ole
mihinkään kadonneet. ”Tekemistä lamaannuttavien vaikutusten sijaan koen, että tietynlainen epävarmuus suuntaa myös hyvällä tavalla huomiotani aitoihin kehittymisen paikkoihin. Ja toki aina on myös hyvä itse pohtia, mitä lisäarvoa pystyy tuottamaan asiakkaille ja organisaatiolle.”

Molemmat pitävät omaa työnohjausta tärkeänä osana ammatillista kehittymistä. Havia käyttää
työnohjauksen työnohjausta säännöllisen epäsäännöllisesti, aina tarpeen ilmetessä. Kunnarilla on 1-1,5
kuukauden välein henkilökohtainen työnohjaus, jossa käsitellään kaikkea yrittäjyyteen ja työterveyspsykologin työhön liittyvää, myös työnohjausta.

Vasemmalla: Nuoremmat työntekijät ovat Eerika Kunnarin mukaan valmiimpia tutkimaan vaihtoehtoja vakituisille työsopimuksille. Hän itse toteutti unelmansa Lappiin muuttamisesta. (kuva Jonne Kunnari) Oikealla: Anni Havia haluaa kehittää johtamista ja työhyvinvointia. (kuva Eveliina Vironen)

Sukupolvieroja, orientaatioeroja vaiko vahvistusvinoumaa?

Haluan kuulla, mitä haastateltavani ajattelevat sukupolviluokitteluista. Nehän herättävät paljon keskustelua, esimerkiksi Osviitan keväinen sukupolviartikkeli poiki vilkasta ajatusten vaihtoa verkossa. Miltä nuorempien työelämäpolvien haasteet näyttävät tuoreen työnohjaajan näkökulmasta?
”En lähtökohtaisesti pidä sukupolvijaottelusta. Ollaan kaikki ihmisiä ja työntekijöitä. Ikäkysymykset eivät saisi tulla tasa-arvon tielle. Toisaalta kyllähän niitä eroja taitaa olla. Nuoret ovat valveutuneempia omista haluistaan ja intohimon kohteistaan. Ja tämä on sekä ongelma että vahvuus”, Havia toteaa.

Tätä olen myös itse pohtinut paljon liittyen nuorten aikuisten lisääntyneisiin uupumis- ja
mielenterveyshaasteisiin. Havia kertoo havainneensa, etteivät nuorten odotukset useinkaan kohtaa
realiteettien kanssa, minkä johdosta heitä uupuu enenevässä määrin. “Toisaalta työelämään tulee uusia raikkaita ajatuksia sekä idealismia siitä, mitä työelämä voisi parhaimmillaan olla. Itse voin auttaa asiakasta avartamaan omaa näkökulmaansa siitä. En kerro miten kannattaa ajatella ja toimia, vaan autan havainnoimaan.”

Havia ottaa myös esille työelämän rakennekysymykset: byrokratiahaasteet, palkkarakenteet ja asiat, joille
yksi yksilö ei voi mitään. “Voin antaa asiakkaan ajatuksille tilaa. Miten suhtautua tasa-arvo-odotuksiin ja niiden haasteisiin? Mitä niille voi tehdä? Miten yleensä keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa?”
Kunnarin sukupolvipohdinnat liittyvät rohkeuteen, valintoihin ja elämän tasapainoon. ”Nuoremmat työntekijät ovat valmiimpia tutkimaan muita vaihtoehtoja nykykuviolleen. Ei tarvitse olla kiinni
vain sen takana, että on vakituinen työsopimus. Työn merkitys yleensä on myös muuttunut – elämää ei
välttämättä suunnitella ainoastaan työn mukaan vaan toisin päin. Yksilöiden välillä on toki suuria
orientaatioeroja.”

Haastattelijana kiinnostun kysymään, onko tässä myös Kunnarin omaa tarinaa? ”Kyllä on. Itse halusin Lappiin, vaikka etelässä olisi ollut enemmän mahdollisuuksia tehdä uraa ja työtä
esimerkiksi kansainvälisten yritysten kanssa.” Entä näkeekö Kunnari ympärillä vastaavia tarinoita? Vetävätkö esimerkiksi puhdas ilma, talviharrastusmahdollisuudet ja rennompi elämänrytmi nuoria pohjoiseen tai yleensä tekemään rohkeampia siirtymiä? ”Kyllä samanlaisia ratkaisuja näkee ympärillä muitakin. Mutta voihan se olla vahvistusvinoumaakin, eli oma elämäntilanne saattaa ohjata kiinnittämään huomiota samansuuntaisiin ratkaisuihin.”

Sukupolvien välinen dialogi rikastaa

Keskustelut kahden nuoremman työnohjaajan kanssa herättävät monia ajatuksia. Havian pohdinnoista nousee esiin nuoremman sukupolven kipukohtia, joissa työnohjaus voi olla avuksi. Kunnari toi puolestaan raikkaasti esiin, miten yhdistää oma rohkea elämänvalinta vakuuttavaan ammatilliseen kehittymiseen.
Perustaltaan luulen samojen kysymyksenasettelujen toistuvan kaikilla työnohjaajauraansa aloittavilla, niin
nuorilla kuin vanhemmillakin. Epävarmuuden tunteita on työstettävä ja tartuttava rohkeasti uusiin haasteisiin.


Hektinen aikakautemme tuo lisähaasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Digitalisaation,
ilmastonmuutoksen ja viime vuosina myös useiden kansainvälisten kriisien myötä maailma on kontekstina
erilainen kuin monilta osin hidastempoisempi viime vuosisadan tai edes tämän vuosisadan alun työympäristö. Voisimmeko oppia muutosketteryyttä nuoremmilta?


Sukupolvien välinen dialogi voi vahvistaa myös työnohjauksen roolia ja osaamista. Työnohjaajien
tietopankin keskustelussa yksi työnohjaaja kertoi saaneensa työnohjauspyynnön itseään huomattavasti
kokeneemmalta kollegalta ja tämän olleen nimenomaan kysyjän tietoinen valinta. Pitäisiköhän meidän
muidenkin jo harmaantuneiden työnohjaajien kokeilla vastaavaa maailmankuvan avartamiseksi ja uudenlaisten kysymystenasettelujen löytämiseksi?