Sain mahdollisuuden keskusteluttaa työnohjaajia sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoimasta STOryn kesän Työnohjauskonferenssissa. Hoksasin jo keskustelufoorumin alkumetreillä aiheen ja sen edustaman alan olevan liian laaja ja kompleksisinen – siis pirullinen ongelma – niin lyhyessä ajassa käsiteltäväksi.
Sosiaali- ja terveysala on suurimpia ammattialoja, ja siinä työskentelee valtava määrä erilaisia ammattilaisia erilaisilla koulutustaustoilla. Kun sotesta puhutaan kokonaisuutena, unohdetaan helposti yksilö, joka kokee jo alkulauseen jälkeen, ettei tämä puhe koskekaan minua: ”Tässähän puhutaan vain hoitajista tai lastensuojelusta tai hoiva-alasta.” Me koemme asiat, siis myös muutokset, yksilöllisesti asemastamme ja roolistamme riippuen.
Lainsäätäjät ovat ainakin mielestään jotakuinkin onnistuneet paketoimaan koko soten lakiin. Mutta hallituksen toimista ja sote-alueiden kehittämisen keinoista voi olla eri mieltä ja varsinkin siitä, kuinka keinot kohtaavat yksiöiden tarpeet niin asiakas- kuin työntekijänäkökulmastakin.
”Mitä järjettömämpää on, sitä enemmän tarvitaan uutta näkökykyä ja vinkkeliä, koska usein korjaamme väärää ongelmaa tehottomilla ratkaisuyrityksillä.”
Sotella on pirullinen ongelma
Pirullisella ongelmalla tarkoitetaan yhteiskunnallista ongelmaa, jota on vaikea määritellä selkeästi ja sitä on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta selvittää rutiininomaisilla toimintamalleilla.
Keväällä osallistuin Helsingin yliopiston johtamiskoulutukseen, jossa Asta Raami antoi oivan ajatuksen: mitä järjettömämpää on, sitä enemmän tarvitaan uutta näkökykyä ja vinkkeliä, koska usein korjaamme väärää ongelmaa tehottomilla ratkaisuyrityksillä.
Sote-alan ongelmia on nyt kovin viimetipassa koetettu ratkaista erilaisilla laastareilla unohtaen yksilöt. Esimerkiksi Sanna Marinin käynnistämässä ”tiekartassa” ratkaisuja haetaan ulkomaalaisesta työvoimasta sekä hoiva-avustajakoulutuksen ja oppisopimuksen lisäämisestä. Onneksi tiekartassa on huomioitu myös työhyvinvointi ja työkyky, jotka ovat työnohjauksen aluetta.
Miten vapauttaa ajattelu vanhoista rutiineista?
Työnohjaajana pyrin olemaan utelias ja auki ajattelulle. Pidän itseäni sote-alan asiantuntijana, mutta samalla katson kokonaisuutta omasta koulutus- ja kokemustaustastani hoitajana, sote-alan opettajana sekä johtamisen ja työhyvinvoinnin asiantuntijana. Silti kompastuskiveksi voi muodostua oma rajoittunut ajattelu ja luuleminen sekä tunnekuorma muun muassa turhautumisesta.
Huomaan ettei tämä ole ainoastaan minua haastava asia, vaan ohjatessani ja kouluttaessani sote-alalla toimijoita huomaan tämän subjektiivisen asiantuntijuuden rajoittavan myös ohjattavia ja koulutettavia.
Työnohjaajan supervoimat soten käyttöön
On kuitenkin tärkeää tuulettaa tunteita sekä purkaa turhautumia ja kiukkua. Tämä ilmiö on hyväksyttävä, jotta voidaan vapautua löytämään ratkaisuja keinoja. Voimme vapautua ongelma-ajattelusta, kun pahimmat höyryt on päästelty. Tuolloin on helpompi nähdä valo tunnelissa, auttaa uudistumaan ja rohkaistua vaikuttamaan.
Eteenpäin katsominen herättää kysymään: Mitä työnohjaajana voi itse tehdä? Miten voimme vaikuttaa päättäjiin, jotta sote-alan veto- ja pitovoima paranisi? Miten markkinoimme ja perustelemme työnohjauksen vaikuttavuutta ja arvoa? Mitä annamme ohjattavillemme tai johdolle? Mistä saamme itse voimaa jaksaa?
Kirjoittaja on työnohjaaja STOry, työnohjaajakouluttaja ja -koulutettava, sote-alan opettaja, kouluttaja ja valmentaja sekä tietokirjailija. Hän on mukana Suomen työnohjaajien hallituksessa.
