Työnohjaajana kuuntelen tarkalla korvalla. Kysymysten ja keskustelun kautta autan jäsentämään asioita ja löytämään erilaisia näkökulmia. Työtapani on soveltavan ratkaisukeskeinen. Haastan sinut pysähtymään ajatustesi äärelle, löytämään uutta ja toimivaa ja muuttamaan sitä mikä ei toimi. Kannustan lempeän napakasti tavoitteelliseen työskentelyyn, jonka avulla on mahdollista kehittää itseään ammattilaisena, edistää hyvinvointia sekä vahvistaa voimavaroja ja vahvuuksia.Toisinaan on tarpeen taas viipyä asioiden, merkitysten ja tunteiden äärellä. Ja vetää henkeä.
Työnohjaus on mahdollisuus ottaa askel kauemmas tarkastelemaan miltä oma työ näyttää. Käytän mielelläni erilaisia menetelmiä ja työskentelytapoja, joiden uskon syventävän työskentelyä ja tuovan esiin jotain, mikä muuten voisi jäädä huomaamatta. Työskentelytavoista sovitaan kuitenkin aina yhdessä.
Pitkä kokemus sosiaalialalta sekä esimiestyöstä antavat hyvän pohjan peilata asioita sekä kohdata erilaisia yksilöitä ja ryhmiä sekä tilanteita ja tunteita.
"Omaat hienon maadottamisen taidon, esität juuri oikeat kysymykset ja haastat sopivasti muuttamaan omaa ajattelua"
"Ihanasti osaat ohjata keskustelua eteenpäin ja olla puolueeton, mutta samalla puolustaa äänessä olevan oikeutta tulla kuulluksi, omine tunteineen."
Teen mielelläni yhteistyötä eri aloilta olevien yksilöiden ja ryhmien kanssa.
Työnohjaukset voidaan toteuttaa työpaikallasi, viihtyisässä työtilassani Lahdessa, etäyhteydellä tai vaikka ulkona kävellen.
Lisätietoa ja lisää esimerkkejä asiakaspalautteista yritykseni kotisivuilta.
Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää